Rakkautta koronan aikaan

21 teesiä yrittäjän selviytymiseen poikkeuksellisina aikoina

Tiedän, että juuri nyt monet yrittäjät ja johtajat hikoilevat ja tuskailevat sulavien markkinaosuuksien, vientivaikeuksien ja yleisten pelkojen kanssa.

Monista tuntuu, että ulkoisia toimintaasi heiluttavia tekijöitä on liikaa, ja oma kontrolli tuntuu lipuvan käsistä.
Se on tunne, josta erityisesti yrittäjän tulee ravistella itsensä päättäväisesti ulos, jotta selviää voittajana!

Siksi ojennan nyt perusteellisesti desinfioitua virtuaalikättä kanssayrittäjälleni.

21 suoraa ohjetta yrittäjälle voitokkaasti toimimiseen poikkeusaikana:

1. Palveluita ei kannata myydä alennusmyynnillä – ne eivät ole varastotavaraa

2. Turvaudu suoramarkkinointiin brändimarkkinoinnin sijaan – suora tuottaa myyntiä nyt eikä joskus

3. Hae jatkuvia asiakkuuksia kertamyynnin sijaan, niin saat suurimman tuoton pitkällä tähtäimellä

4. Keskity myymään toistuvaan veloitukseen soveltuvia tuotteita tai palvelukokonaisuuksia, niin jokainen myynti kantaa pidemmälle

5. Lisää painopistettä suoraan kuluttajille myyntiin välikäsien kipuillessa, jos myyt kuluttajille

6. Siirrä myynnin painopistettä verkkoon – siis myynnin, ei pelkästään sisällön ja näkyvyyden

7. Opettele tai osta kykyä myydä verkossa – video ja pitkä copy toimii tehokkaimmin

9. Paketoi osaamistasi digitaalisesti toimitettavaan muotoon – sille on nyt ennennäkemätöntä imua

10. Pidä päiväkirjaa havainnoistasi poikkeusaikana – se tuo esiin pitkään katveessa olleita timantteja hyödynnettäväksi sekä varjoja selvitettäväksi

11. Pidä pelko loitolla, sillä liiketoiminta on itseään toteuttavaa profetiaa – valitse omasi tarkkaan!

12. Älä jää odottelemaan parempia aikoja, masentumaan yksin tai antautumaan paheillesi – reagoi sen sijaan kaivamalla parhaat ominaisuutesi esille kaikkien nähtäväksi!

13. Kaiva parhaat kumppanuutesi esiin ja panosta niihin – yhteispanoksella saat enemmän tulosta aikaan

14. Tee toimintasi turvaamiseksi tarvittavat muutokset nopeasti jotta voit jälleen keskittyä tärkeimpään eli tuomaan arvoasi esille eli myymään

15. Pidä yllä normaalia rutiinia mahdollisimman paljon, sillä se luo arvokasta turvan ja jatkuvuuden tunnetta sekä itsellesi että tiimillesi sekä asiakkaillesi

16. Älä lopeta mainostamista ja markkinointia! Nyt jos jos koskaan on pysyttävä esillä ihmisten mielissä eikä vaivuttava taka-alalle

17. Käytä terävämpää kärkeä kaikessa mainonnassa ja markkinoinnissa – epämääräisen sisältömarkkinoinnin tai brändihehkutuksen aika EI ole nyt!

18. Kaiva esiin kaikki “lähes valmiit” tuotteet, tarjoukset, kampanjat, yhteistyökuviot ja tee niistä totta – lyhyin matka uuteen euroon voittaa!

19. Lisää markkinoille tekemiesi tarjousten määrää – ei siis alennusten, vaan tarjousten. Kerro sama vaihdannan tarjous yhä uusilla tavoilla, kunnes myyntisi alkaa vetää toden teolla (ei markkinasi ole kadonnut!)

20. Kannusta asiakkaitasi! Osoita olevasi samassa veneessä heidän kanssaan, ja näytä miten saatte tästä hetkestä positiivista nostetta ja kuinka kaikesta selvitään.

21. TOIMI VIIPYMÄTTÄ! Tiesit monet edellä lukemistasi teeseistä jo etukäteen… mutta tieto ei riitä – nyt on aika tehdä niistä totta!

Lopuksi juuri tämän hetken ehkä arvokkain neuvo toiminnan tasolla:

Jos sinulla on vähänkin verkossa myytäväksi soveltuvia tuotteita tai palveluita, tartu viipymättä toimeen vaikka se olisi uutta tai epävarmaa.

Muista samalla, että se ei ole välttämättä niin helppoa, saatat tarvita jonkun opastamaan sudenkuoppien yli. Minä ja tiimini olemme valmiudessa ja avustamme mielellämme.

Ja muista… tässä tilantessa jos koskaan – lyhyin matka uuteen myyntieuroon voittaa!

Rakkaudella yrittämiseen,

Juho Tunkelo
Direct Response Copywriter
Verkkoliiketoiminnan konsultti
CEO, Copywriting Academy Oy

PS. Jos haluat keskustella kanssani tilanteesi kääntämisestä voitokkaaksi:

Varaa suoraan aika 20min konsultaatioon, jossa selvitämme tilanteesi ja voinko auttaa sinua. 

Tai lähetä viesti suoraan: info@juhotunkelo.com

Jaa tämä kirjoitus

LIITY UUTISKIRJEENMME TILAAJAKSI

* emme luovuta tietojasi kolmansille osapuolille

Powered by WishList Member - Membership Software

Scroll to Top